Päätin sitten alkaa kirjoittaa minäkin. Huomattuani, etten enää osaa avata suutani oikeille ihmisille, ajattelin, että voisi olla helpompaa purkaa sydäntään ventovieraille tai tutuille, jotka eivät tiedosta lukevansa minun tarinaani. Hyvällä tuurilla juttujani ei lue kukaan.

Kummallisin havaintoni viime ajoilta on, että tuntuu, että minusta on tullut uudelleen se epävarma teini, jollainen tosin en koskaan muista olleeni. Olen luullakseni juuri tipahtanut kuplasta, jossa olen elänyt kaikki ne vuodet, jolloin olen ollut kympin oppilas ja musiikkiopiston ja seurakunnan aktiivi. Tällöin itsetuntoni on huomaamattani ollut sidottu tekemisiini ja saavutuksiini. Mitä minulla on nyt, kun en ole enää näkösällä missään? Mitä minulla on nyt, kun en tunne kuuluvani mihinkään, enkä pysty tavoittelemaani niissä asioissa, jotka rauhoittaisivat minua, kuten esimerkiksi soittaminen?

Miksi toisaalta tunnen, että valitan täysin turhasta? Miksi tuntuu, että suurin ongelmani on, etten ole koskaan joutunut tarpeeksi syvälle suohon tietääkseni, miten ihanaa on olla ylhäällä sieltä?

Miksi olen valveilla tähän aikaan miettimässä näitä?

Miksi minusta jo nyt tuntuu siltä, että olisi ollut parempi jatkaa vaikenemista?